Fusarium-sienet eli punahomeet ovat viljalle yleisiä patogeeneja ympäri maailman. Ne heikentävät sadon laatua ja aiheuttavat terveydellisen haitan lisäksi merkittäviä taloudellisia tappioita. Homeiden tuottamista toksiineista deoksinivalenoli (DON) on yleisin ja tutkituin hometoksiini. Euroopan komission asetuksessa (EY) No 1881/2006 asetetaan enimmäisraja-arvot toksiineille elintarvikkeissa. DON-pitoisuuden lakisääteiset raja-arvot ovat kauralla 1,75 ppm ja muille viljoille 1,25 ppm.
Viime vuoden jälkeen maahaan jääneessä kasvustojätteessä säilyneet taudinaiheuttajat ovat todennäköisesti saastuttaneet kasvustoja tänä vuonna. Tämä selittänee myös sen, että esiintymiä oli tänä vuonna osittain samoilla alueilla kuin viime vuonna. Huomioitavaa on myös se, että kaikki viljat ovat punahomeiden isäntäkasveja ja toksiiniongelmat ovat voineet olla samalla lohkolla viljelyssä olleessa kaurassa, ohrassa tai vehnässä. Tautiriskiä on saattanut lisätä myös sateinen tai muuten kostea sää viljojen kukinnan ja/tai korjuun aikaan.
Keinoja, joilla voit vähentää tautiriskiä:
- • siemenen lajittelu ja peittaus
- • riittävä viljelykierto
- • torjunta-ainekäsittelyt tähkäfusarioosia vastaan kasvukaudella
- • myöhäisillä lajikkeilla riski on suurempi sadonkorjuun viivästyessä
- • panostaminen elinvoimaisen ja satoisan kasvuston aikaansaamiseksi
- • varhainen puintiajankohta
- • puidun sadon nopea kuivatus alle 14 %:iin
- • esipuhdistus (lajittelu ja kuorinta)
Tuotannossani olleesta Akseli siemenkaurasta on teetetty DON-analyysi. Sen mukaan siemenerässä ei ole mittauksessa havaittua DON-pitoisuutta.
Huom. 1 ppm = 1 mg/kg = 1000 µg/kg