Olet täällä

Ajankohtaista

Täältä löydät tuoreimmat viestit aiheista, jotka kulloinkin tuntuvat ajankohtaisilta.

Sadonkorjuun aloittaminen kuminalla

Muutamien päivien aikana on kasvustojen väri alkanut muuttua vihreästä hieman vaalempaan suuntaan. Kylvöstä lähtien on tehoisaa lämpösummaa nyt kertynyt Iitissä 919 astetta.

Lämpöä ja suotuista keliä kaivataan edelleen, jotta viljojen sadonkorjuu voidaan aloittaa syyskuun alussa. Poikkeuksena tietenkin syysviljat ja esimerkiksi kumina, jonka puinti onnistui jo reilu viikko sitten. Kuminan sadonkorjuu ja kuivatus sujuu mukavasti, jos rikkatorjunnassa onnistutaan.

Lue lisää

Peltopäivä 9.8. Kiitoksia Osallistujille!

Kevätvehnien ja -rapsien virallisiin lajikekokeisiin tutustuminen Iitin Sääskjärvellä keskiviikkona 9.8.

Kiitoksia kaikille tapahtumaan osallistuneille!

Päivän aikana meitä oli yhteensä paikalla reilut 60 henkeä.

Aluksi kuulimme lyhyet alustukset seuraavilta;

Lue lisää

Syysöljykasvit 2017

Syysöljykasvien kylvöaika lähestyy. Onnistuessaan syysrapsi ja -rypsi ovat hyvin kannattavia vaihtoehtoja viljelykiertoon. Näiden kasvien viljelystä on jo runsaasti kokemusta myös Suomessa. Riittävän aikaisen kylvön lisäksi, kannattaa tarkistaa, ettei lohkolla ole käytetty maavaikutteisia rikka-aineita eikä lohkolla ole erityistä kosteusongelmaa.

Lue lisää

Brunnby Lantbrukdagar 2017

Ruotsissä, Vesteråsissa järjestettiin mielenkiintoinen Brunnbyn peltopäivätapahtuma. Paikka on reilu 100 kilomteriä Tukholmasta länteen eli ilmastolliset olosuhteet vastaavat Etelä-Suomea. Tapahtuma on kasvanut vuosi vuodelta ja tällä kertaa vierailijoita oli lähes 5 700. Maatalouskoneet olivat hyvin esillä ja koneiden työnäytökset kiinnostivat vierailijoita. Mielenkiintoista asiaa siis koko päivälle. Erityisesti lajikekokeet ja "kokeilukasvien" esittely ottivat runsaasti aikaa. Huom. alla ruudulla vierekkäin vasemmalla härkäpapu ja soijapapu oikealla.  

Lue lisää

Juurimatoa kaivamassa

Toukotöiden ohessa huomattiin yhdellä lohkolla kosteusongelmaa. Syyksi epäiltiin kaapelikaivuuta ja mahdollista salaojan rikkoontumista, koska ongelma ilmeni pian kaivuutöiden jälkeen. Lisäksi kostea ala oli kummallisesti lohkon ylärinteessä.

Kiireisimpien toukotöiden jälkeen suuntasimme uudelleen lohkolle.

Lue lisää

Sivut